Eniro.fi sai heti ensimmäisenä päivänä 54 000 eri kävijää
Internetin hakupalvelu eniro.fi on osoittautumassa Suomessa samanlaiseksi menestykseksi kuin aiemmin Ruotsissa ja Tanskassa. Palvelu avattiin keskiviikkona 29.10. kello 7 ja päivän päätteeksi palvelussa oli käynyt jo 54 000 yksittäistä kävijää.
”Ensimmäisen päivän huimat kävijämäärät osoittavat, että ilmaiselle ja kattavalle hakupalvelulle on ollut selkeä kysyntä. Eniro.fi:n mainonta on vasta alkamassa, se tulee vielä nostamaan kävijämäärää selvästi. Olemme myös saaneet runsaasti suoraa positiivista kuluttajapalautetta. Kaikki viittaa siihen, että eniro.fi:stä on tulossa yksi Suomen suosituimmista internet-sivuista”, Eniro Finlandin online-palvelujen johtaja Jani Leppänen sanoo.
Eniro.fi:ssä on neljä pääosiota: henkilö-, yritys-, kartta- ja internethaku.
Erityisen suosituksi on ensimmäisenä päivänä noussut karttahaku, joka näyttää haetun henkilön tai yrityksen katuosoitteen kartalla. Kartan voi tulostaa, samoin palvelusta saa myös ajo-ohjeet kohteeseen.
Ruotsissa vastaava palvelu avattiin toukokuussa. Palvelussa on keskimäärin 2,6 miljoonaa yksittäistä kävijää kuukaudessa.
Lisätietoja:
Jani Leppänen, online-palvelujen johtaja, Eniro Finland, p. 050 – 389 8656
http://www.eniro.fi/, www.eniro.com/fi
Viimeksi päivitetty:2006-11-08